Mielenosoitukset

Toimintaperiaatteet suurmielenosoituksessa

Mielenosoituksiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen ja mukaan voi tulla vapaasti yksin tai yhdessä muiden kanssa.

Omat kyltit ja viestit ovat sallittuja, kunhan ne ovat lainmukaisia ja tapahtumien rauhanomaista luonnetta kunnioittavia. Väkivalta, uhkailu tai syrjivä viestintä eivät kuulu mielenosoituksiin.

Mielenosoitusten tarkempi sisältö ja ohjelma voivat vaihdella paikkakunnittain, mutta peruslähtökohtana on rauhanomainen ja laillinen kansalaisvaikuttaminen. 

Tapahtumat on avoimia myös poliittisten puolueiden edustajille sekä muille poliittisille toimijoille. Puolueet voivat halutessaan osallistua tapahtumiin, ja puolueiden tunnukset voivat olla näkyvillä.

Samalla järjestäjät haluavat painottaa seuraavia periaatteita:

-Tapahtumat ovat kansalaislähtöisiä ja puoluepoliittisesti sitoutumattomia

-Tapahtumia ei käytetä puolueiden kampanjointiin tai vaalimainontaan

-Mahdolliset puheenvuorot sovitaan etukäteen tapahtuman vastuuhenkilön kanssa

-Mielenosoituksiin osallistuvien edellytetään sitoutuvan TE PUHUITTE TEOIN -liikkeen perusarvoihin, kuten yhdenvertaisuuteen, ihmisarvon kunnioittamiseen ja rasismin vastustamiseen

Osallistuminen suurmielenosoitukseen sosiaalisessa mediassa

Voit osoittaa mieltäsi sosiaalisessa mediassa lataamalla materiaalipankista profiilikuvasi paikalle TE PUHUITTE TEOIN -logon tai käyttämällä TE PUHUITTE TEOIN -kehystä profiilikuvasi ympärillä.

Voit halutessasi jakaa TE PUHUITTE TEOIN -somesivujen sisältöä, kuten videoita ja muita julkaisuja tai tehdä itse julkaisuja eri aihepiireistä, kuten rasismi, eriarvoistaminen, leikkauspolitiikan tuhoisat vaikutukset, luontokadon kiihtyminen, työntekijöiden oikeuksien polkeminen, sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisi, työttömyystilanne tai päätöksenteko ilman vaikutusten arviointeja. Epäkohtia on valitettavan paljon. 

Linkit TE PUHUITTE TEOIN -sivuille sosiaalisessa mediassa:

Facebook

Pääsivu

Instagram

Te puhuitte teoin

Te puhuitte teoin Helsinki

Te puhuitte teoin Kuopio